HISTORIAA

HISTORIAA

Akatemian historia alkaa vuonna 1976 perustetusta Sotkamon liikuntalukiosta. Vuonna 1994 liikuntalukio sai virallisen urheilulukio-statuksen ja nimi muuttui Sotkamon urheilulukioksi. Kehitysaskeleita otettiin edelleen vuonna 2010, kun perustettiin Vuokatti urheiluakatemia, joka on tehnyt tiivistä yhteistyötä alueen oppilaitosten kanssa aina yläkoulusta Sotkamon urheilulukioon.

Vuonna 2010 Vuokatti Urheiluakatemia aloitti akatemiavalmennuksen myös Kajaanissa jalkapallossa, jääkiekossa ja salibandyssa. Oppilaitoksista mukaan tuolloin tulivat Kainuun ammattiopisto, Kajaanin lukio ja Kajaanin ammattikorkeakoulu sekä Kainuun prikaati. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiaa Kajaanissa edelsi vuonna 1997 perustettu Kajaanin jalkapalloakatemia.

Vuonna 2011 aloitettu yläkoululeiritys on keskeinen osa urheiluakatemiamme toimintaa. Tällä hetkellä (2021) leiritystä järjestetään 9 lajissa. Urheiluakatemian yläkoululeirityksen toimintamalli on käytössä valtakunnallisesti 11 urheilu- ja liikuntaopistossa.

Yhteistyö laajeni Kuusamoon 1.12.2013, jolloin perustettiin Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia.

Kuusamon alueella vastaavasti urheilijan polkua juniorista kohti kansainvälistä tasoa on tukenut Rukan alppikoulu, joka on työskennellyt Kuusamon lukion ja Kainuun ammattiopiston Kuusamon toimipisteen kanssa. Kuusamon alppihiihdon koulutus- ja valmennuskeskus, Rukan alppikoulu on toiminut syksystä 1995 lähtien. Freestylehiihto on ollut kiinteä osa toimintaa syksystä 2003 alkaen. Lumilautailun 2. asteen toiminta siirtyi Kuusamoon syksyllä 2019 hyödyntäen synergiaedut toiminnassa freeskin kanssa.

Näiden alueiden vahva urheiluosaaminen yhdistettiin 1.12.2013 uudessa Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa. Solmittu yhteistyö vahvistaa valmennusta, osaamista ja olosuhteita sekä luo parempaa arkea nuorelle urheilijalle. Yhdessä toimimisen toivotaan näkyvän yhä kehittyvänä ja laadukkaampana vuorovaikutuksena toimijoiden välillä.

Vuoden 2014 aikana urheiluakatemian toiminta on laajentunut myös Kajaanissa ja Kuusamossa yläkouluihin. Kuusamossa 7.-9.-luokkalaisille on tarjolla erilaisia valmennusleirityksiä ja Kajaanissa Lehtikankaan koulussa liikuntaluokka sekä urheiluakatemiakerhoja kaikissa yläkouluissa. Lisäksi vuonna 2014 toiminta laajentui Urheilukoulutoiminnan lumilajeihin Kainuun prikaatissa.

Syksyllä 2018 Olympiakomitea, Kuusamon kaupunki, Sotkamon kunta, Vuokatin urheiluopisto, Ampumahiihtoliitto, Hiihtoliitto, Lumilautaliitto ja SkiSport Finland perustivat lumilajien olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan huippuvaiheen menestyksen tueksi.

Kajaanissa toimi vuosina 2020–2022 Kainuun Liikunnan hallinnoima Kajaanin
urheilukampus – urheiluakatemian ja urheilijan opintopolun kehittämishanke. Tällöin
Kajaanin akatemiatoiminta muutti nimensä Kajaanin urheilukampukseksi. Hankkeen
tarkoituksena oli luoda alueelle ehjä ja tavoitteellinen urheilijan polku, sekä erilaisin
tukipalveluin tukea ja ohjata nuorta vaativalla kaksoisurallaan. Hankkeen aikana
kasvatettiin ja tiivistettiin oppilaitosten sekä urheiluseurojen yhteistyötä eri koulutusasteilla
ja näiden välillä. Työtä on jatkettu aktiivisesti hankkeen päätymisen jälkeen.

Scroll to Top