Vuokatti: Suomi avasi EYOF-turnauksen voitokkaasti

Suomi kohtasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien ensimmäisessä ottelussa Latvian. Ottelu päättyi Suomen 5-1 voittoon.

Suomi avasi EYOF-turnauksensa voitokkaasti Latviaa vastaan 5-1. Ensimmäisessä erässä maalinteossa onnistui kahteen otteeseen Oskari Vuorio (kuvassa), joka laukoi ottelun avausmaalin ajassa 1:59 ja toisen maalin reilun neljän peliminuutin jälkeen. Jani Nymanin 3-0-maali syntyi ajassa 7:02.

Toinen erä oli maaliton, mutta kolmannessa erässä päästiin taas maalien makuun, kun Kasper Kulonummi teki ylivoimalla 4-0-maalin. Jani Nyman onnistui toistamiseen ajassa 47:39 ja laukoi ottelun numeroihin 5-0. Latvia sai avausmaalinsa viimeisellä peliminuutilla, joten peli päättyi lukemiin 5-1.

– Oli kiva päästä edustamaan Suomea. Lisätsempit sai siitä, että oli kotikisat, joten tuntui hienolta tehdä kaksi maalia. Oli hyvä voitto joukkueelta. Erinomaisella fiiliksellä mennään jatkoon, nyt on hyvä fiilis joukkueessa. Ylihuomenna on kova matsi Valko-Venäjää vastaan, toivottavasti tulee paljon yleisöä paikalle, kommentoi Suomen joukkueesta pelin parhaana pelaajana palkittu Oskari Vuorio.

Päävalmentaja Mika Marttila oli tyytyväinen avausvoittoon.

– Saatiin otteluun erittäin hyvä startti, oltiin henkisesti ja fyysisesti valmiita ja saatiin tehokas ensimmäinen erä. Pelattiin hyvää yhteistyöjääkiekkoa kohti maalia hyvällä suoralla hyökkäyspelaamisella. Latvialla oli yksi maalipaikka koko erässä, eli siinä mielessä se oli tuloksen ja pelin rakenteen kannalta erittäin hyvä erä. Toisessa erässä vähän lipsuttiin siitä yhteisestä suunnitelmasta, että kimpassa mennään, ja varastettiin vähän hyökkäävälle puolelle. Erä olikin suht tasainen, Latvialla oli kaksi-kolme laadukasta maalipaikkaa, mutta maalivahti Topias Leinonen hoiti ne. Kolmannessa erässä meillä oli erittäin hyvä 7-8 minuutin jakso, oltiin tehokkaita ja nälkäisiä ja riistettiin kiekkoja. Lyötiin kaksi maalia siinä, toinen ylivoimalla ja toinen päätypelistä. Latvia teki loppuun 5-1, mutta viisi tehtyä maalia, kolme pistettä ja avausvoitto, niin pitää olla tyytyväinen.

Huomenna Suomen joukkueella on välipäivä ja seuraava ottelu on keskiviikkona Valko-Venäjää vastaan. Ottelu alkaa klo 18:30 ja sitä voi seurata suorana osoitteesta https://www.is.fi/jaakiekko/ löytyvän linkin kautta.

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) talvikisat järjestetään joulukuussa 2021 ja maaliskuussa 2022 Kainuun ja Lahden maisemissa. Kisat alkavat joulukuussa poikien jääkiekkoturnauksella, joka pelataan 12.-17.12.2021. Tulevat kisat ovat Suomen historian neljännet viiden renkaan eli olympialipun alla kisattavat arvokilpailut.

Kisojen päänäyttämönä toimii Vuokatti, jossa kisataan 20.-25.3.2022 suurin osa lajeista: alppihiihto, ampumahiihto, lumilautailu, maastohiihto, short track ja taitoluistelu. Jääkiekko-ottelut pelataan Kajaanissa: pojat pelaavat joulukuussa 2021 ja tytöt maalikuussa 2022. Mäkihyppy ja yhdistetty kisataan Lahdessa. Tyttöjen jääkiekko ja yhdistetyn kilpailu ovat ensimmäistä kertaa mukana EYOF-kisaohjelmassa.

Kilpailut ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma 14-18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Kisat järjestetään parittomina vuosina sekä kesä- että talvilajeissa. EYOF-kisojen avulla Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö haluaa tukea potentiaalisimpien nuorten urheilijoiden matkaa kohti Olympialaisia ja aikuisten arvokilpailuja.

 (Kuva ja teksti Olympiakomitean sivuilta)

EYOF

Scroll to Top